I LOVE.. My man. Yoga. Friends. Sun. Messy hair. Travelling. Mornings. Dogs. Ink. Nature. Kissing. Eyebrows. Yogapants. Family. Natural cosmetics. Chocolate. Summer. Hugs. Bikinis. Books. Candle light. Turquoise. Nail polishes. Animals. Tea. Anklets. Braids. Woolsocks. Breakfast. Sea. Home. Cinnamon. Positive people. Juicing. Walking in the woods.

tiistai 17. toukokuuta 2016

KESÄINEN HERKKULAUTANEN



Kesällä on ihana herkutella, kun esimerkiksi tuoreita marjoja on saatavilla helpommin kuin talvella. Vielä ei ole kotimaisten mansikoiden sesonkiaika, mutta hetken kun vielä malttaa odottaa, niin sekin aika alkaa olla käsillä. Toistaiseksi joudutaan kuitenkin tyytymään vielä ulkomaisiin marjoihin. Kaupoissa onkin ollut aivan järjettömän hyvännäköisiä ulkomaisia mansikoita viime aikoina, enkä malttanut olla kokoamatta tätä herkkulautasta kun mieheni kiikutti mansikoita pari rasiallista kotiin.

Mikä sopisikaan herkullisten mansikoiden ja mehevän ananaksen kaveriksi paremmin kuin suussa sulavat raakasuklaanapit! Nämä napit ovat Ombarilta, makuna Coco Mylk. Sain jokin aika sitten Ekololta maisteltavaksi näitä, sekä tummia raakasuklaanappeja ja arvaatte varmaan, että kummatkin pussit ovat jo uponneet vatsalaukkuni uumeniin ;) Raakasuklaanapit ovat luomuja, vegaanisia ja äärettömän herkullisia, mitäpä sitä muuta suklaalta toivomaankaan! Lisäksi nämä suklaanapit sisältävät myös mahaa helliviä probioottisia maitohappobakteereja. Ainiin, ja pakkauksetkin ovat biohajoavia ja kompostoitavia!



Mikä on teidän lempikesäherkkunne? :) 

- Susanna

*Suklaanapit saatu Ekololta.

2 kommenttia:

  1. Koko lautanen kelpaisi mullekin! :D Ihanaa, kun sun blogista saa säännöllisesti näitä terveellisiä herkutteluvinkkejä! Suklaanapit täytyy ehdottomasti testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että herkkuvinkit kelpaavat, T. herkkupylly ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3