I LOVE.. My man. Yoga. Friends. Sun. Messy hair. Travelling. Mornings. Dogs. Ink. Nature. Kissing. Eyebrows. Yogapants. Family. Natural cosmetics. Chocolate. Summer. Hugs. Bikinis. Books. Candle light. Turquoise. Nail polishes. Animals. Tea. Anklets. Braids. Woolsocks. Breakfast. Sea. Home. Cinnamon. Positive people. Juicing. Walking in the woods.

torstai 30. kesäkuuta 2016

GOOD MORNING!

Löysin eilen tällaisen tekstin vanhan pahvilaatikon kannen sisäpuolelta, en ymmärrä miten en ole huomannut tätä aikoinaan pahvilaatikkoa avatessa. Luultavasti olen ollut liian innoissani uusista kengistä silloin ;) Minusta tämä oli kiva piriste ja otinkin kannen laatikosta talteen. Ehkä taiteilen siitä itselleni Hyvän Mielen Taulun <3

Joskus yksikin lause voi tehdä päivästä paremman. Sano siis itsellesi tänään ääneen:



Loistavaa päivää juuri sinulle <3 

- Susanna







tiistai 28. kesäkuuta 2016

TERVEYTTÄ KURKUMAN AVULLA


Kurkumassa on kaikista inkiväärinsukuisista kasveista eniten kurkumiinia mutta sen lisäksi se sisältää myös mm. rautaa, B6-vitamiinia, mangaania, kaliumia ja kuitua. Virkistävä ja vahvistava kurkuma tunnetaan mm. ruoansulatusta edistävästä vaikutuksestaan. Kurkumiinin ansiosta kurkuma myös taistelee tehokkaasti tulehduksia vastaan. Tämä voimakkaan keltainen taikajuuri on myös luonnollinen maksan puhdistaja, ja onpa sen väitetty myös edistävän rasva-aineenvaihduntaa. Kiinalaisessa lääketieteessä ja ayurvedassa kurkumaa on käytetty mm. masennuksen hoidossa, kipulääkkeenä ja niveltulehdusten helpotuksessa jo iät ja ajat.

Vinkki! Kurkuman kanssa kannattaa aina nauttia myös mustapippuria, joka parantaa kurkuman ravintoaineiden imeytymistä.



Kurkumaa saa myös valmiiksi puristettuna mehuna, jolloin sen käyttö on todella helppoa. Govindan luomulaatuinen kurkumamehu on puristettu tuoreista kurkumanjuurista. Sitä on helppo lorauttaa esimerkiksi smoothien tai mehun joukkoon. Suositeltu vuorokausiannos on yksi ruokalusikallinen.


MEHU, JOKA POTKAISEE PÄIVÄN KÄYNTIIN!
Porkkanaa
Inkivääriä
Sitruuna
Appelsiinia
Ripaus mustapippuria
1 rkl kurkumamehua




TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ SMOOTHIE
Tuoretta mangoa
Banaani
Tuoretta ananasta
1 rkl kurkumamehua
Ripaus mustapippuria
1 rkl Puhdistamon lime-kookosöljyä
1 rkl lesitiinijauhetta
1 rkl hampunsiemeniä

- Susanna

*Kurkumamehu saatu Ekololta. 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

INTERNATIONAL YOGA DAY




Tänään 21.6. vietetään toista kertaa kansainvälistä joogapäivää. Päivä sai alkunsa Intian pääministerin Narendra Modin kaksi vuotta sitten tekemästä ehdotuksesta. Ehdotuksen yhteydessä Modi totesi että jooga voi auttaa meitä muuttamaan elämäntapojamme ja taistelemaan jopa ilmastonmuutosta vastaan. Modi halusi kansainvälisen joogapäivän muistuttavan joogan terapeuttisesta voimasta. Modi muistutti myös että joogassa ei ole kyse vain liikunnasta, vaan ykseyden löytämisestä itsen, maailman ja luonnon välillä.



Itse tutustuin joogaan kunnolla melko vaikean elämäntilanteen yhteydessä ja oikeastaan voisin sanoa, että se pelasti minut totaaliselta romahtamiselta. Jooga auttoi minua pysymään kasassa, käsittelemään tunteitani ja antamaan anteeksi. En tiedä olisiko minulla syttynyt niin "intohimoista" suhdetta joogaan, jos olisin tutustunut siihen jossain muussa elämänvaiheessa. Sen lisäksi, että jooga "pelasti" minut, on se tämän matkan aikana antanut minulle niin paljon enemmänkin.

Olen ollut kiinnostunut hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä asioista jo pitkään, mutta oikeastaan vasta joogan myötä löysin polun, jota haluan kulkea ja joka sopii minulle.

Joogan avulla olen saavuttanut jonkinasteisen sisäisen rauhan, joka toivottavasti syvenee sitä mukaa, mitä pidemmälle omaa polkuani kuljen.

Tiedän olevani ikuisella matkalla, jossa voin joka päivä oppia uutta itsestäni, ympärillä olevista ihmisistä sekä maailmasta.

Jooga ajoi minut syömään kasvispainoitteisesti, lähes vegaanisesti. Ajatus muiden elävien olentojen kunnioittamisesta jotenkin konkretisoitui vasta joogan myötä.



Olen oppinut kuuntelemaan paremmin sydäntäni ja kehoani.

Ilman kiinnostusta joogaan minulla olisi jäänyt kasapäin upeaa, ajattelemisen aihetta antavaa kirjallisuutta lukematta. 

Joogan, hengityksen ja meditaation avulla pystyn keskittämään ajatukseni ja tyhjentämään mieleni. Osaan päästää irti negatiivisista tunteista ja käsitellä niitä paremmin. Ainakin useimmiten, aina eivät hengitysharjoituksetkaan auta ;)

Jooga on tuonut elämääni paljon onnellisuutta ja rauhaa. 



Jooga on opettanut minua olemaan itseni paras ystävä ja päästämään irti ainaisesta itsensä arvostelemisesta ja sättimisestä. 

Kehoni toimii paljon paremmin nykyään. Olen saanut lisää notkeutta, liikkuvuutta ja ryhtiä. On aina upeaa, kun huomaa kehon pystyvän uusiin asioihin. 

Olen oppinut elämään herkkyyteni kanssa. Ennen pidin sitä häpeällisenä luonteenpiirteenä. Nyt olen hyväksynyt, että se on osa minua. Se ei ole häpeällistä eikä sitä tarvitse piilottaa.





Täällä Suomessa muuten vietettiin joogapäivää useassa paikassa jo sunnuntaina. En tiedä mistä tämä johtui (siitäkö että haluttiin viettää sitä viikonloppuna?) mutta mielestäni se oli hieman outoa. Eihän kansainvälistä joogapäivää voi vaan siirtää sen mukaan, mikä viikonpäivä olisi paras..? Itse ainakin haluan viettää kansainvälistä joogapäivää silloin, kun muukin maailma sitä viettää.


- Susanna

VEGAANIT VS. SEKASYÖJÄT


Olen muutamia kertoja ajautunut lukemaan jonkin aktivismia tai kasvissyöntiä koskevan uutisen kommentointia esimerkiksi Facebookissa. Yritän välttää näiden kommenttiketjujen lukemista, mutta joskus vain mielenkiinto ylittää järjen äänen. Järjen ääneni nimittäin sanoo joka kerta, että "älä vaivaudu, saat vain pahan mielen".




Usein näissä kommenttiketjuissa törmää todella rumaan kielenkäyttöön ja toisten haukkumiseen. Lähtökohtaisesti usein sekasyöjät tuntuvat ajattelevan, että vegaanit tuputtavat kasvissyöntiä muille samaan tapaan kuin jehovat kiertävät ovelta ovelle. Väärin. Itse olen törmännyt näissä kommenttiketjuissa todella useasti siihen, että vegaanit haluaisivat keskustella asiasta järkevästi. Heillä on fiksuja argumentteja ja he uskovat omaan asiaansa. He osaavat perustella asiansa. Useilta sekasyöjiltä taas tulee heti ilkeitä ja pilkallisia kommentteja. Ajauduin tänään lukemaan erästä kommenttiketjua ja siellä sekasyöjien näppiksiltä lähti mm. seuraavaa tekstiä:

"Kaikki vegaanit voisi ampua avaruuteen." (Näitä kommentteja lukiessa lähtisin itsekin sinne mielelläni!)

"Veganismi on yksi pisimmälle kehittynein vammaisuuden muoto." (Tämä oli itselleni aivan uutta faktaa.)

"Syöväthän leijonatkin lihaa, yritättekö käännyttää niitäkin vegaaneiksi." (Jep. Leijonan vertaaminen ihmiseen on todella osuvaa. Nuoletko sinäkin omaa takamustasi jos leijonakin tekee niin?)

"Mene sinä ituhippi popsimaan niitä herneitäsi." (Nimittely, se on aina niin vakuuttavaa.)

"Vegaanit menettävät aivosolujaan joka päivä, kun eivät saa tarvitsemiaan ravintoaineita, ja sen kyllä huomaa." (Pääsääntöisesti näiden keskustelujen perusteella näyttäisi siltä että vegaanit tietävät ravintoasioista paljon enemmän, koska heillä on ollut kiinnostusta ottaa selvää. Ja sen kyllä huomaa.)

"Taidanpa lähteä kauppaan ostamaan pari ylimääräistä lihakiloa juhannusta varten." (Provo, yhtä toimivaa kuin nimittely.)

Aivan. Todella aikuismaista ja fiksua artikulointia. Kyseisessä kommenttiketjussa en törmännyt yhteenkään oikeasti fiksuun kommenttiin, jossa joku sekasyöjä olisi perustellut, miksi ihmisten tulisi syödä lihaa entiseen malliin. Itseänikin kiinnostaisi keskustella näistä aiheista ja kuulisin mielelläni myös sekasyöjien perusteluja, mutta en yksinkertaisesti käsitä, miten tällainen "helv**in vegaanit pilaavat koko maapallon" kommunikointi edistää yhtään mitään. Toisaalta, ne sekasyöjät joilla voisi ollakin jotain fiksua sanottavaa, eivät varmaankaan eksy keskustelemaan tällaisiin kommenttiketjuihin. Ihan ymmärrettävää sekin.




Aina nostetaan esiin myös se kuinka vegaanit pitävät itseään parempina ihmisinä. Varmasti osittain tämä pitääkin paikkaansa. Jos nimittäin on jotain mieltä jostain asiasta, on perustellut itselleen MIKSI jokin asia on parempi tehdä niin tai näin, uskoo omaan asiaansa ja elää sen mukaisesti, eikö silloin automaattisesti pidä omia valintojaan parempina. Minusta tämä on täysin luonnollista. En silti lähtisi väittämään, että kaikki vegaanit kulkevat nokka pystyssä ja toitottavat kuinka hyviä he ovat ihmisinä. Nokka pystyssä kulkevia ihmisiä löytyy ihan tasan jokaisesta ihmisryhmästä.

Ja kyllä, on olemassa myös niitä vegaaneja jotka tuputtavat omaa aatettaan toisille, en tahdo sitä kieltää. Veikkaan kuitenkin, että maailmassa on muutama sekasyöjä enemmän, joka tekee tätä samaa, mutta heille se on oikeutettua sillä "ihminen nyt vaan on luotu syömään lihaa". Jokaisella on varmasti oma mielipiteensä lihansyönnistä tai syömättä jättämisestä, mutta minusta olisi ihan kiva, että kaikilla olisi siihen myös omat, fiksut perustelunsa. Jos sinulla ei ole perusteluja mihinkään, miksi osallistut edes keskusteluun? Näitä keskusteluja kun lukee, tuntuu kuin olisi keskellä tarhaikäisten lasten sotaa hiekkalaatikolla. Itseasiassa sielläkin kuulee usein fiksumpia argumentteja.




- Susanna

maanantai 20. kesäkuuta 2016

SCHMIDT'S NATURAL DEODORANT



Näitä Schmidt's:n deodorantteja on hehkutettu blogeissa jo aika tavalla. Päätin ottaa selvää, onko deodorantti kaiken sen hehkutuksen arvoinen. Olen jo ennestään löytänyt muutamia ihan hyviä luonnonkosmetiikan deodorantteja (kuten tämä ja tämä), mutta ollut silti halukas löytämään vielä paremman. Nyt olen tainnut löytää etsimäni. Minulla tämä Schmidt's:n dödö nimittäin toimii todella hyvin, tykkään tuoksusta ja erityistä plussaa se saa myös hoitavuudestaan sekä todella luonnollisista raaka-aineistaan.

Valitsin itselleni bergamot + lime tuoksun. Tuoksu on todella miellyttävä ja raikas, muttei ollenkaan liian vahva. Tuoksu deodoranttiin tulee eteerisistä öljyistä.

INCI:
Maranta arundinacea (arrowroot) powder
Cocos Nucifera (coconut) oil
Euphorbia Cerifera (candelilla) wax
Butyrospermum parkii (shea butter)
Sodium bicarbonate (baking soda)
Triglyceride (fractionated coconut oil)
Simmondsia Chinensis(jojoba) seed oil
Citrus bergamia (bergamot) essential oil
Citrus aurantifolia (lime) essential oil
Tocopherol (vitamin E)




Schmidt's:n deodorantit ovat alkoholittomia ja alumiinittomia, sekä tietenkin vegaanisia. Nämä deodorantit eivät tuki ihohuokosia ja antavat ihon hengittää normaalisti. Ne suojaavat ja kosteuttavat kainaloiden usein herkkää ihoa.

Voidemaiseen koostumukseen oli itselläni hieman totuttelemista, mutta muutaman käyttökerran jälkeen olin sinut koostumuksen kanssa. Ainakin siinä on se hyvä puoli, että se on heti "kuiva" ja myös riittoisampi kuin nestemäisen koostumuksen omaavat deodorantit.



- Susanna

*Deodorantti saatu Ecobellalta. 



torstai 16. kesäkuuta 2016

VAROITUS SALVEQUICK KUORINTASUKISTA!

Reilu vuosi sitten kirjoitin kokeilustani, jossa pääsin testaamaan Salvequick:n kuorintasukkia. Oma kokemukseni kuorintasukista oli positiivinen eikä mitään ongelmia ilmennyt. Olen kuitenkin viime aikoina törmännyt netissä pyöriessäni hyvin moneen negatiiviseen kokemukseen kyseisistä sukista. Koin vastuulliseksi varoittaa näistä sukista myös täällä blogin puolella, vaikka itselläni ei mitään negatiivista sanottavaa sukista tullutkaan. Luettuani muiden "kauhukokemuksia", en uskaltaisi itse enää sukkia jalkaani laittaa enkä myöskään halua suositella niitä kenellekään! Esimerkiksi täältä löytyy yksi kauhukertomus, miten sukkien käyttö aiheutti jonkinlaisia kemiallisia palovammoja.



- Susanna


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

LÖYTÖJÄ HINTAHULINOILTA


Hyvinvoinnin Tavaratalossa alkoi tänään hintahulinat, jotka kestävät aina ensi keskiviikkoon asti. Nyt on siis loistava tilaisuus tehdä edullisia löytöjä. Hintahulinoiden tarjouksiin pääset tutustumaan tästä.



Itse tilasin hintahulinoilta mm.


  • Tuisan suolasaippuaa. Yksi kaikkien aikojen luetuimmista postauksistani koskee juurikin kyseistä saippuaa, kirjoituksen pääset lukemaan tästä
  • Urtekramin luomu riisijuomaa. Tätä saa nyt litran tölkin eurolla! Käytän smoothieissa paljon kasvimaitoja, tätä kyseistä riisijuomaa en ole vielä kokeillut mutta meneepähän nyt testiin sekin. 
  • Born to Bio:n Monoi -kuivaöljyn. Pidän monoi-öljystä todella paljon, joten tämä 3 euron tarjous sai minut melkeinpä hihkumaan riemusta. 
  • Puhdas Snack raakasuklaa-patukoita. Nämä eivät tosin ole vegaanisia, sillä ne sisältävät hunajaa, mutta sallittakoon ne nyt kuitenkin. Parhaimpia patukoita mitä olen ikinä maistanut!
  • Candida Fortea. Tätä ravintolisää olen käyttänyt nyt yhden paketin verran, luultavasti kirjoittelen tästä oman juttunsa joskus tulevaisuudessa. 
  • Simply Gentle luomu vanulappuja. Nämä eivät olleet missään tarjouksessa, mutta suosittelen kuitenkin vaihtamaan tavalliset vanulaput luomulaatuisiin, näin voit tehdä palveluksen ympäristölle ja viljelijöille. 
- Susanna

tiistai 14. kesäkuuta 2016

KIRJAVINKKI: JÄNNITYSTÄ KESÄÄN


Jos kaipaat hieman jännitystä aurinkotuolilla loikoilun vastapainoksi, suosittelen ehdottomasti lukemaan Steve Altenin Mayojen Testamentin. Jos kaupan päälle olet vähääkään kiinnostunut maapallon ulkopuolisesta elämästä, maailmanlopun ennustuksista, mayojen kulttuurista, historiasta tai arkeologiasta, on tämä aivan varmasti mieleesi. Kirja on täynnä toimintaa ja jännitystä ja tempaisee totaalisesti mukaansa. VAROITUS! En suosittele lukemaan myöhään illalla, sillä nukkumaanmeno viivästyy aivan varmasti sillä sivuja vain ahmii ja ahmii.. ;)


- Susanna

*Kirja saatu Bazar Kustannukselta. 

maanantai 13. kesäkuuta 2016

SATUMAINEN TERVEYDEN LÄHDE





Eilen vietimme ihanan, rauhallisen päivä pienen perheeni voimin luonnon helmassa. Ajelimme ensin Raaseporiin Dagmarin lähteelle, sen jälkeen kävimme kiertelemässä ja syömässä eväitä Tammisaaren vanhan kaupungin alueella ja lopuksi kävimme kävelemässä vielä Raaseporin Linnan alueella. Päivä kauniin luonnon keskellä teki todella hyvää ja mieli onkin ollut uskomattoman kirkas ja rauhallinen. Ei ole ihan humpuukkia väite, että jo pienikin hetki oleskelua metsän keskellä laskee verenpainetta, vähentää stressiä ja rauhoittaa mieltä.

Olemme nyt muutaman kerran käyneet hakemassa lähdevettä kotiin, ja nyt ajattelimme tehdä tästä ihan tavan. Olen aina rakastanut luontoa, mutta eilen lähteellä ollessamme tunsin todella vahvaa yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa. Kun katselee uskomattoman kauniita maisemia ja kuuntelee lähteen veden solinaa, unohtuu kaikki murheet eikä tule mieleenkään vilkaista edes kelloa. Elää vain siinä hetkessä, nauttii jokaisella aistilla ja on läsnä. Olisin voinut hengailla lähteellä vaikka koko päivän!




Tämän meditatiivisen kokemuksen lisäksi tietenkin plussaa on kotiin kannettu lähdevesi. Se maistuu todella raikkaalta ja on selvästi hanavettä kirkkaampaa. Olen lukenut paljon juttuja ihmisistä, jotka juovat ainoastaan lähdevettä ja monet sanovat, että eron huomaa kehossa. Tulee energisempi olo ja iho ja koko keho voivat paremmin. Itselläni ei ole tämänkaltaisia kokemuksia vielä, sillä olen käyttänyt lähdevettä niin lyhyitä jaksoja kerrallaan. Uskon kuitenkin, että nämä vaikutukset ovat täysin mahdollisia. Onhan lähdevesi paljon puhtaampaa kuin vesijohtovesi, jonka puhdistukseen käytetään kaikenlaisia kemikaaleja. Ilmeisesti lähdevesi myös imeytyy kehoon tehokkaammin sen sisältämien mineraaliensa ansiosta.



Dagmarin lähde

Raaseporin lähde on satumainen paikka. Tästä lähteestä juomani vesi on parasta vettä, mitä olen ikinä maistanut. Enkä todellakaan ole ainoa, joka näin väittää! Vaikka ei olisi kiinnostunut kantamaan lähdevettä kotiinsa, suosittelen silti käymään katsomassa paikkaa.

Lähde sijaitsee Raaseporin Källvikenissä. Jos haluat piipahtaa lähteellä, näpyttele navigaattoriin osoitteeksi Leksvallintie 340. Näin päädyt pienelle parkkipaikalle, josta lähtee leveä polku alas rantaan. Kulkemalla polkua parisen sataa metriä, päädyt lähteelle. Yläjuoksu tulee tietenkin ensin, sieltä itse otimme vetemme. Kannattaa kuitenkin piipahtaa myös alajuoksulla ja rannassa!

Lähteellä on pitkä historia ja se on nimetty Venäjän keisari Aleksanteri kolmannen tanskalaissyntyisen puolison, keisarinna Dagmarin mukaan. Tällä ylhäisellä seurueella oli tapana laivamatkoillaan Länsi-Uudenmaan saaristossa pysähtyä lähteelle täydentämään huvijahtinsa vesivarastoja. Keisaripariskunnan tiedetään poikenneen lähteellä ainakin viisi kertaa vuosien 1887 ja 1894 välillä. Vuonna 1888 Västerbyn kartanon omistaja Mauritz Hisinger rakennutti paikalle muistomerkin tämän kunniaksi. Muistomerkki löytyy yläjuoksulta.





Oletteko te käyneet Dagmarin satumaisella lähteellä? Entä muilla lähteillä, onko suosituksia? :)

- Susanna

torstai 9. kesäkuuta 2016

SUSTAINABLE CHOICES AND GOOD MOOD - NUDGE (+ alekoodi)


Tuore kiinnostukseni ekologisempaan ja eettisempään pukeutumiseen lähti The True Cost -dokumentista. Viime kuukausina olenkin kirjoittanut paljon aiheesta täällä blogissa, muistat ehkä aikaisemmat postaukseni ekologisempi pukeutuminen, #whomademyclothes ja vaateteollisuuden epäeettisyys. Näiden jälkeen olen esitellyt myös monia eettisemmin ja ekologisemmin toimivia, upeita merkkejä, joihin olen jo ehtinyt tämän lyhyen matkani aikana tutustua. Tänään haluaisin esitellä aivan ihanan, laajan valikoiman omaavan, todellisen eettisen tavaratalon - Nudgen!

Nudge haluaa kantaa oman kortensa kekoon, jotta maailman muotiteollisuus muuttuisi parempaan suuntaan niin eettisessä kuin ekologisessakin mielessä. Nudge edustaa merkkejä, jotka eivät alennu oikomaan mutkia eettisten tai ekologisten periaatteiden kustannuksella. Nudgen omilla verkkosivuilla (joihin pääset tästä) on paljon tietoa vaateteollisuudesta, ekologisista ja eetisistä valinnoista, materiaaleista ja sertifikaateista. Sivuilta löytyy myös loistava vinkkilista, joiden avulla kaikki voivat toimia pukeutumis-asioissa vastuullisemmin. Kokosin tähän listalta muutaman vinkin:

  • Osta ajatonta ja kestävää ja panosta laatuun sekä hyviin materiaaleihin.
  • Osta vain sitä, mitä oikeasti tarvitset. Unohda heräteostokset, jotka pahimmassa tapauksessa roikkuvat vuosia vaatekaapissasi hintalappuineen päivineen.
  • Kierrätä vaatteet, joita et käytä ja suosi myös itse kierrätettyjä vaatteita. Kirpputorit, vaatteiden vaihto-illat ja nettihuutokaupat ovat todellisia aarreaittoja! 
  • Huolla ja pese vaatteet hoito-ohjeiden mukaan. Ihmiset pesevät usein vaatteitaan turhan tiuhaan tahtiin, kun usein esimerkiksi tuuletus tai pienen tahran paikallinen poisto riittäisi. Vaatteet kuluvat pesussa turhaan. 

Verkkokaupan lisäksi Nudgella on myös kivijalkamyymälä Helsingin keskustassa osoitteessa Yrjönkatu 30. Kauppa on avoinna ma-pe 11-19 sekä la 11-18. Nudgen verkkokauppa oli muuten ennen nimeltään Yalo, mutta ihan hiljattain nimi muutettiin yhtenäiseksi kivijalkapuodin nimen kanssa. Jos siis näet jossain vielä puhuttavan Yalosta, tarkoittaa se nykyistä Nudgea.

Nudgesta löytyy monia ihania eettistä ja ekologista muotia edustavia merkkejä, kuten

  • Alchemist
  • Armedangels
  • Baggu
  • Emma och Malena
  • Littlebit Design
  • MOIMOI
  • MUKA VA
  • Nouki
  • Papu
  • Poola Kataryna
  • Uhana Design 
  • Vietto

Kauniiden vaatteiden, kenkien ja korujen lisäksi Nudgesta voi shoppailla myös mm. Bohon ja RMS Beautyn meikkejä, Ecotoolsin siveltimiä ja Hurraw!:n huulivoiteita. Myös lahjatavaroita ja pieniä kodin tuotteita (mm. julisteita, leikkuulautoja, pyyhkeitä, astioita, astianpesu- ja siivousaineita..) voi löytää Nudgesta. Ostosvalikoiman lisäksi Nudgen kivijalkamyymälässä toimii myös Ravintola Rulla, joka tarjoilee tuoreita rullia, herkullisia salaatteja ja keittoja, tuorepuristettuja mehuja sekä erinomaisia viinejä. Valikoimasta löytyy vaihtoehtoja myös vegaaneille. Lounasta on saatavilla arkisin kello 11 ja 15 välisenä aikana ja ruokaa on saatavilla mukaan koko päivän. Miten mahtavaa, että yhdestä paikasta saa luonnonkosmetiikkaa, eettisiä vaatteita ja asusteita, kodin tavaroita sekä ruokaa! Nudge tuntuu olevankin varsinainen hyvän mielen tavaratalo <3 Kaiken tämän lisäksi Nudgesta voi varata vaikkapa private shopping -illan ruoka- ja juomatarjoiluineen! En ole itse vielä päässyt käymään Nudgen puodissa paikan päällä, mutta mitä enemmän tähän tavarataloon tutustun, sitä enemmän sormeni syyhyävät päästä hipelöimään Nudgen valikoimaa ja ihastelemaan liikettä paikan päälle. Oletteko te käyneet Helsingin Nudgessa, jos niin mitä tykkäsitte? :) 

Kuva lainattu Nudgen sivuilta. 
Armedangels 

Olen ihastunut Armedangels -merkkiin, jolta löytyy paljon omantyylisiäni vaatteita, sekä laaja valikoima myös ns. "perusvaatteita" joita on helppo yhdistellä minkä kanssa tahansa. Armedangels on myös mielestäni eettisen ja ekologisen muodin edullisimmasta päästä hintojensa suhteen. Merkki uskoo vastuullisuuteen, rehellisyyteen ja läpinäkyvyyteen, kestävyyttä ja tyylikästä designia unohtamatta. Ihmisten ja luonnon kunnioittaminen sekä usko muutoksen mahdollisuuteen on vahvasti mukana Armedangelsin toiminnassa. He toimivat yhteistyössä Reilun Kaupan sekä Global Organic Textile Standard (GOTS) -järjestöjen kanssa.

Armedangelsin valikoimaan Nudgella pääset tutustumaan tästä. Itselläni on Armedangelsin Shiva -leggingsit sekä Uma t-paita, jotka näkyvät tämän postauksen kuvissa. Kummatkin ovat valmistettu GOTS -sertifioidusta luomupuuvillasta (leggingseissä lisänä on 4% elastaania). Rehellisesti voin todeta, että bambuhaalarini (josta kirjoitin aikaisemmin täällä) lisäksi nämä ovat varmasti mukavimmat vaatteet joita olen päälläni pitänyt. Materiaali on todella pehmeää ja vaikka olen käyttänyt leggingsejä suhteellisen paljon, ei mistään venymisestä tai polvipusseista ole tietoakaan! Nämä ovat myös niitä perusvaatteita, joita on helppo yhdistellä ihan mihin tahansa asuun, joten käyttöä näille varmasti löytyy niin kauan kuin vaatteet vain kestävät. 


Nudge.fi:ssä käytetään muuten aivan mahtavaa suomalaista keksintöä, RePackia. RePack on palautettava ja uudelleenkäytettävä pakkaus, joka säästää luontoa ja palkitsee myös käyttäjänsä. RePackin käyttö on superhelppoa! Kun shoppailet verkkokaupassa, valitse RePack -pakkaus tilaukselle (pantti 3,50€). Kun olet vastaanottanut tilauksesi ja tyhjentänyt RePackisi, sujautat vain tyhjän pakkauksen lähimpään postilaatikkoon, postimaksu on jo maksettu. Kun RePack palautuu, saat sähköpostiin alennuskoodin, joka käy missä tahansa RePackia käyttävässä verkkokaupassa. Nudgessa alennuskoodi oikeuttaa 10€ alennukseen. 



Kirsikkana kakun päällä, halusimme Nudgen kanssa tarjota teille -10% alennuskoodin verkkokauppaan. Alennus koskee kaikkia normaalihintaisia tuotteita ja on voimassa sunnuntaihin 12.6. asti. Alennuksen saat käyttämällä koodia SUMMER100. 



- Susanna

*Leggingsit ja t-paita saatu Nudgelta.